Auttava puhelin:
  020 121 3300

Jätä viesti meille:
 Lomake

Kuntayhteistyö

Toiminta-ajatuksemme mukaan saavutamme parhaan hoidollisen lopputuloksen yhdessä Fenix-klinikoiden ja lähettävän kunnan päihdetyön yhteistyöllä. Fenix-klinikat on halunnut rohkeasti uudistaa Minnesotahoitoideologian toimintamalleja Suomessa. Itse hoitomalli on hyvä ja vaikutuksellinen, kunhan hoitoa sovelletaan ihmisystävällisesti ja ihmisarvoa kunnioittaen. Olemme saaneet kunnissa hyvän vastaanoton uudenlaisesta lähestymistavastamme ja yhteistyömalliin panostamisesta sekä raikkaasta ilmeestämme. 

Avainsanojamme ovat yhteistyö, iloinen palvelu ja lempeän luja työote.

Muista maamme Minnesotahoidoista poiketen kaikilla päihdeterapeuteillamme on omakohtaisen toipumiskokemuksen lisäksi aina sosiaali- ja terveysalan koulutus, vähintään lähihoitajan tutkinto päihde- ja mielenterveystyöstä. 

Aito yhteistyö on Fenix-klinikoiden ehdoton vahvuus. Kuntayhdyshenkilömme on aina käytettävissänne, koskipa asia hoitoontuloa, hoidon edistymistä taikka mitä tahansa yhteistä asiaamme. Yhdessä kuntien päihdetyön kanssa olemme saavuttaneet erittäin hyviä hoitotuloksia. Yhteistyötahojamme ovat lukuisat kunnat, kuntayhtymät ja ulkoistetun soten palveluntuottajat. Mikäli haluatte tarjota menestyksellisen yhteistyön päihdehoidon myös oman kuntanne asukkaille, ottakaa yhteyttää kuntayhdyshenkilöömme – ja saatetaan yhteistyö alkuun.

Tulemme myös aina mielelläni pyydettäessä paikan päälle kuntaanne kertomaan halutessanne lisää palvelustamme ja hoitolaitoksestamme. Vastavuoroisesti olette milloin tahansa tervetulleita meille tutustumaan Fenix-klinikoille paikan päälle, mikäli haluatte nähdä paikan. Se on näkemisen arvoinen!

Kuntayhdyshenkilönne on Eero Kyhä, puhelin 040 7125 801 ja sähköposti eero.kyha@fenix-klinikat.fi

Miten hoitoon hakeudutaan

Päihdehoitoon hakeuduttaessa ota yhteys kuntayhteyshenkilöömme ja tarkista paikkatilanne.  Tässä vaiheessa arvioimme aina yhdessä asiakkaanne soveltuvuuden Fenix-klinikoiden hoitomuotoon. Hoidon voi tämän jälkeen aloittaa milloin tahansa, kunhan asiakas ei ole käyttänyt päihteitä saman päivän aikana. 

Asiakkaanne voi myös milloin tahansa tulla tutustumiskäynnille klinikallemme. Järjestämme tällöin hänelle hoitolaitoksen esittelyn sekä kerromme hänelle hoidon sisällöstä. Kokemuksemme mukaan kynnys lähteä päihdehoitoon madaltuu merkittävästi, kun on ensin käynyt tutustumiskäynnillämme.

Fenix-klinikat, Ähtäri

Hoitolaitos sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Ouluveden rannalla, noin 4 km Ähtärin keskustasta. Tilat ovat viihtyisät ja avarat. Hoitolaitoksessa on 20 potilaspaikkaa, luento- ja terapiatilat, keittiö, ruokasali, terassi sekä rantasauna. Osoitteemme on Leirikeskustie 47, 63700 Ähtäri. Puhelin 020 121 3300. www.fenix-klinikat.fi

Kuntayhdyshenkilönne on Eero Kyhä, puhelin 040 7125 801 ja sähköposti eero.kyha@fenix-klinikat.fi

Ollaan yhteydessä!

Kuntaosuus

Fenix-hoitokokonaisuus koostuu seuraavista osiosta:

  • Intensiivihoitojakso väh. 28 vrk (huumeriippuvaisilla 1-3kk, jakson pituus ei vaikuta hoidon hintaan)
  • Läheishoitojakso 3 vrk potilaan läheisille
  • Jatkohoito 11 kuukauden viikoittainen jatkohoito potilaille ja läheisille sekä 11 kuukausittaista jatkohoitokokoontumista Fenix-klinikoilla 
  • Intervallihoito jatkuvasti raittiiseen elämäntapaan sitoutuneella potilaalla on aina oikeus eripituisiin intervallijaksoihin Fenix-klinikoiden hoitolaitoksessa täysylläpidolla ilman lisäveloitusta

Hoitokokonaisuuden hinta on 6.500 €, jonka normaali kuntaosuus on 5.590 €. Asiakasosuus on tällöin 910 €. 

Alkoholismista voi toipua

Tutustu hoitomuotoon